Toiset ihmiset valottavat minut armotta täysin näkyväksi, sopivalla aukolla ja liian nopeasti ehtiä karkuun, erotun pikseli pikseliltä omaksi itsekseni ja se on aivan liikaa, painan kuin sade, painan ei juuri mitään ja valutan itseni pisara pisaralta taakaksi, valun ohi ja kiistän kaiken. Tästäkö opettaja halusi minun kirjoittavan, ihmisistä jotka levittävät palani laatikosta, kuvapuoli alaspäin: mutta jo palojen kolot ja hakaset paljastavat kaiken, näin muodostun, näin takerrun itseeni. & Unohdan valintani, impulsiivisuus ei ole kategorisesti hyvää eikä huonoa, miten tästä voi oppia mitään, miten minusta voi koskaan tulla tämän määritellympi? Toiset ihmiset valottavat minut armotta täysin näkyväksi, levittävät osani laatikosta, levittävät minut niin paljaaksi ja puhtaaksi ettei kuvaan mahdu kuin omat luuni, oman rankani armottomuus.