Vaaleansinisen kirjan kannessa on pastellinvärisiä karkkisydämiä. Kylmänhorros ja lämpöhorros kiitävät ohitseni, vaihtolämpöisyys harhailee muistiinpanoihin turhana sanana, pöydän alla minä hukun pehmeisiin väreihin ja täydellisyyteen. Australian kanikannan juostessa ruudulla ajattelen, etten ole koskaan ennen nähnyt nappisilmiä, jotka eivät näyttäisi pehmolelun silmiltä. En oikein tiedä, mistä mustat piilolinssinapit nyt muistuttavat minua.

Pulpetti vieressäni ei kuulu siihen, eikä minusta ropisevien sanojen kuulu olla näin luontevia, valuvia, helppoja. Minun ei pitäisi lähteä, mutta seison ringissä ruusunnuppu korvan takana. Annan sen kuivua seinälläni ja ajattelen mustaa ja valkoista ja sulautan painettuja sanoja sydämeeni metron lävistäessä maanpinnan.