Ryömin ja matelin ja kadotin suuntavaistoni kaikkiin suuntiin ja äkkiä tajusin missä olin, samettikäärmehäkissä, samassa jonka kalterien läpi joskus syötin sormiani niille, mutta nyt kaikki käärmeet ovat menneet ja minä olen käärme niin kuin ne kasvattivat minusta käärmeen. Kiemurtelin ulos sillä jos minulta puuttuukin jalat, se on siksi etten niitä tarvitse, ja nämä lukot eivät pysy kiinni valtiaansa edessä. Minä luon nahkaani sametista puuvillaan ja puuvillasta tekonahkaan, luikertelen yhden sisältä toiseen kuin vaihtaisin vaatteita, mutta sisäelimeni ovat aina samat, sama lounas sulamassa kaikenkestävässä mahalaukussa.