Minut on niin nopea jättää, teen itsestäni helpon käsiteltävän, sanon joo ja niin ja selvä ja sitten minut voi jättää tai pitää, minut on niin nopea jättää portaisiin ja tehtäviin ja juomaan liian makeaa kahvia. Tekisin mitä vaan, yritän ainakin, ehkä minusta voi saada jotain ulos, mutta kaikilla osillani ei ole naruja joista vetää ja ohjata minut ulos sisältäni (sillä olen sekä labyrintti että minotauros, kerännyt etsijöiden lankakeriä keskustani nurkkaan, lähettänyt ulos voittajat: minua ei ole.) Sanon joo ja hymisen kuin elämäni soundtrackiksi, hyräilen ja unohdan sanat portaisiin, humisen itseni irti.